Homomuseo

Ensimmäinen seksuaalivähemmistöjä käsittelevä museo perustettiin Berliiniin. Schwules Museum (Gay Museum) sai alkunsa kaupunginmuseon suositusta Eldorado-näyttelystä (1984), joka oli ensimmäinen nykaikaista homoelämää tutkiva näyttelykokonaisuus. Näyttelyä seurasi LGBT-aiheisiin perehtyneen säätiön perustaminen ja museo avattiin Kreuzbergissa sijaitsevan homobaarin yläkertaan 1985. Vuonna 2009 museo sai ensimmäisen kerran rahoitusta julkisista varoista ja ensi vuonna museo muuttaa suurempiin tiloihin Tiergartenin kaupunginosaan. Museon kokoelma sisältää valokuvia, videoita, elokuvia, äänitteitä, käsikirjoituksia, taideteoksia ja erilaisia painotuotteita vuodesta 1896 tähän päivään. Kirjastossa voi tutustua yli kymmenentuhatta nidettä käsittävään kokoelmaan. Uusissa museotiloissa kävijöille on tarjolla myös kahvila, tapahtumia ja tutkijahuoneita arkistoihin perehtymistä varten.

Pietarin syrjivä homolaki tuli voimaan maaliskuun alussa. Laissa kielletään kaikenlaisen "homoseksuaalisen propagandan" levittämisen kaupungin alueella. Pietarin ylpeys, Eremitaasi, on yksi mailman merkittävimmistä taidemuseoista. Mietin, että johtaako laki mahdollisesti myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden tuotannon, tai yksittäisten homoseksuaalisuutta käsittelevien teosten sensurointiin? Entä ne teokset jotka nykyluennalla sisältävät homoseksuaalisia viitteitä? Entä katsoja, joka viivähtää hetken kauemmin tällaisen teoksen edessä? Entä kirjastot, taidekirjat joissa kuvataan näitä teoksia, tai kaunokirjallisuus täynnään homohahmoja? Puhumattakaan musiikista, suurista säveltäjistä? Mitä kulttuurista oikeastaan jää jäljelle?

Human Rights Watch varoitti jo ennen lain voimaantuloa, että lakiteksti on niin epämääräinen, että se voi johtaa jopa sateenkaarilipun kieltämiseen tai homomyönteisellä logolla varustetun t-paidan käyttökieltoon. Ensimmäiset pidätykset tehtiinkin jo huhtikuussa, kun kaksi henkilöä otettiin kiinni kadulta heidän kannettuaan kylttiä, jossa luki “Homoseksuaalisuus on normaalia“. Pop-tähti Madonnaa vastaan nostettiin syyte hänen konsertoituaan kaupungissa elokuussa. Homoyhteisöä ja Pussy Riot-yhtyettä performanssillaan tukeneelta Madonnalta vaadittiin 10 miljoonan dollarin korvausta lain rikkomisesta, eilen syytteet kuitenkin hylättiin pietarilaisessa oikeusistuimessa.

Pussy Riot-yhtye huusi kirkossa, “Vapauden aave taivaissa, Gay Pride kulkee kahleissa Siperiaan.” Punk-rukous rohkeine kannanottoineen LHBTI-ihmisten puolesta vei yhtyeen jäsenet vankilaan. Nyt heidät on kansainvälisistä vetoomuksista huolimatta siirretty vankileireille Siperiaan ja Keski-Venäjälle. Myös monet venäläiset ovat sitä mieltä, että yhtyeen jäsenten tuomiot ovat kohtuuttoman kovia. Naisten puolesta ovat ihmisoikeusjärjestöjen lisäksi vedonneet monet taiteilijat. Syksyllä ilmestyneen Anna Ahmatova Fontankan talossa -valokuvakirjan viimeisellä sivulla lukee "Free Pussy Riot". Teksti on viesti kirjan tekijöiltä. Anna Ahmatova-museon johtajan mukaan Pussy Riot ei olisi saanut hyväksyntää kirjailijalta. Anneli Heliö, Ahmatova-tutkija ja suomentaja, on toista mieltä. Hänen mukaansa Anna Ahmatova puolusti vainottuja, leireillä ja vankiloissa viruvia. Hänestä Anna Ahmatova oli uskovainen ja ortodoksi, mutta koskaan hän ei ollut suvaitsematon. Itse ajattelen hyvin samalla tavalla, mutta sillä ei mielestäni ole kovin paljon merkitystä, koska emme saa koskaan oikeasti tietää, mitä Anna Ahmatova olisi Pussy Riot-yhtyeestä ja heidän musiikistaan ajatellut.

On rohkeaa väittää tietävänsä, mitä toinen ihminen ajattelee, ajatteli tai ajattelisi. Juuri siksi tarvitsemme museoita, paikkoja joissa voidaan esittää esineitä, teoksia, arkistoja ja dokumentteja, joiden pohjalta jokainen voi muodostaa itse oman käsityksensä. Tulkinnat tapahtuvat aina ajassa jota eletään, huomenna voidaan jo ajatella toisin. Siksi ajassa elävä museo ei tarjoa vain yhtä tulkintaa, vaan avaa erilaisia polkujen päitä, joita seuraamalla voi oppia ymmärtämään toisia ihmisiä ja aikoja. Moniäänisyyden varmistamiseksi museot voivat tehdä paljon, avata tilaa vähemmistöille, kyseenalaistaa menneet käsitykset ja kysyä peruskysymykset aina uudelleen. Miksi teemme mitä teemme ja mikä on tärkeää?

Suomen ensimmäinen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiasta kertova näyttely, Vaarin paketti ja sateenkaarinappi, järjestettiin vuonna 2005 Tampereella. Werstaalta löytyy myös maamme ainoa LHBTIQ-museokokoelma, jota kartutetaan parhaillaan. Werstas etsii kokoelmaansa esineitä, valokuvia ja kertomuksia. Tarinoita järjestötoiminnasta, kuvia tapahtumista, tempauksista ja esityksistä. Museo haluaa haastaa sateenkaarikansan tallentamaan omaa menneisyyttään ja nykyisyyttään museon kokoelmiin. Tänä vuonna kuvia on kertynyt paljon, on juhlittu useammat Pridet, osoitettu mieltä Pietarin homofobista lakia vastaan ja Pussy Riotin puolesta. Taitaa olla aika kääriä tiedostot, flierit, julisteet ja tallenteet pakettiin, ja lähettää ne sähköpostipakettina tulevaisuuden Homomuseoon.

Katriina Rosavaara

Kiitos tilasta, tästä jatkaa Kulttuuria kaikille –blogin seuraava kirjoittaja.

Tervetuloa juhlimaan sukupuolen moninaisuutta

Jotkut seinät merkitsevät enemmän kuin toiset, instituutioilla on kaikki mahdollisuudet edistää ihmisoikeusasioita oman työskentelynsä ja valintojensa kautta. Loppuvuosi on perinteisesti täynnä erilaisia kekkereitä. Nyt on hyvä hetki tarkistaa vieraslistat, kenen kanssa on tehty yhteistyötä – ketkä meillä juhlivat?

Vuosi sitten itsenäisyyspäivän alla keltaisessa lehdistössä kohistiin perussuomalaisten kansanedustajien lausunnoista, joissa he paheksuivat mahdollisuutta, jossa samaa sukupuolta oleva pariskunta suuntaisi parketille presidentinlinnan vastaanotolla. Olin samoihin aikoihin seuraamassa kummipojan jalkapalloturnausta ja pelien välissä odotin häntä helsinkiläisen urheilukentän pukuhuonetilan aulassa, jossa jouduin kuulemaan kentän työntekijöiden kahvipöytäkeskustelun. Kovaäänisen ja hyvän maun rajat ajat sitten hukanneen sanailun kohteena olivat tanssivat homot. Olo oli tukala, neutraali liikuntatila oli muuttunut vihamieliseksi ja ahtaaksi. Täällä ei homot juhli.

Tänä vuonna järjestetään jo kahdeskymmenes TransHelsinki-tapahtumaviikko. Ohjelma on monipuolinen, Näkymättömästä näkyväksi – seminaari kysyy Eurooppasalissa sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten oikeuksista, tarjolla on myös leffoja, kahvi-iltoja ja teatteria. Viikon tapahtumapaikkoja ovat Setan toimisto, Transtukipiste, Amnestyn toimisto, Sateenkaariperheiden toimisto, Svenska Teatern, DTM, Ravintola Fenix, Kirjan talo ja Helsingin kaupunginteatteri. Tila on tärkeä, ilman tilaa ei tapahtumia voi järjestää. Tarjoamalla tilan instituutio voi välittää viestiä, tämä on tärkeää, siksi se tapahtuu täällä. Tila on ruohonjuuritason politiikkaa, valtion ja kuntien tilojen on oltava oikeasti avoimia. Tämä koskee kaikkia yhteisiä tiloja liikuntahalleista museoihin ja toreihin, ketään ei saa puhua pois.

Translakiseminaarissa ja eduskuntapuolueiden paneelikeskustelussa pohditaan, missä translain uudistus viipyy? Kansalaisjärjestöt, puolueet, tasa-arvovaltuutettu ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ovat vaatineet lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista translaista. Transihmiset kohtaavat arkielämässä ennakkoluuloja ja monenlaista syrjintää. Lainsäädännön puutteet mahdollistavat räikeätkin ihmisoikeusloukkaukset.

Transgender Europe järjestön mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana on tapettu 265 transihmistä, kuolleiden määrä on kasvanut huomattavasti verrattuna pariin edelliseen vuoteen. Kynttilät syttyvät vihan ja ennakkoluulojen vuoksi kuolleiden muistolle Pikkuparlamentin edessä Transihmisten muistopäivänä (International Day of Transgender Rememberance). Tilaisuudessa puhuvat tasa-arvoasioista vastaava, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sekä järjestäjien edustajat.

TransHelsinki-viikon tapahtumiin ovat tervetulleita kaikki, keskustelemaan, juhlimaan ja tanssimaan. Ja jos saa toivoa, niin ensi vuonna joku tilallinen instituutio voisi kutsua meidät tanssiaisiin, jossa lattialle mahtuisivat kaikki, sukupuolen ilmaisusta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai tanssitaidoista riippumatta. Puuhkat pölisemään, sillä silloin TransHelsinki täyttää 21 vuotta ja tanssikortissa on vielä hyvin tilaa.

Transihmisten muistopäivänä 21.11.2012
TransHelsinki 20.-25.11.2012


Katriina Rosavaara

Door text

I foud this picture from Facebook with a text: We need more bathrooms like those at Reed College. This looks good to me, hopefully in near future we will have more bathrooms like this in Finland too. 

Katriina Rosavaara

Ovikirjoitus

Monet kulttuurilaitokset sanovat olevansa avoimia kaikille. Ajatus on mukava, mutta lähempi tarkastelu paljastaa usein jotakin muuta. Sanat ilman sisältöjä ovat tyhjää hymistelyä, jotka enemmän haittaavat kuin tukevat syrjintään ja epätasa-arvoiseen kohteluun puuttumista. Esteettömyysnäkökulma on jo arkinen työkalu instituutioissa. Esteettömyyden ja saavutettavuuden ajatukset ulottuvat moneen, mutta transihmisten kohdalla museovierailu voi tyssätä alkeelliselta tuntuvaan ongelmaan. Vessoja on tarjolla vain naisille tai miehille.

Olemme tottuneet määrittelemään itsemme toaletin ovella sukupuolen mukaan, mutta entä jos ei tunne olevansa kumpaakaan, tai ulkonäkö ei vastaa muiden käsitystä omasta sukupuolesta? Mitä merkitystä sukupuolella on, kun oven takana sijaitsevia fasiliteetteja tarvitsevat kaikki? Miksi ovessa ei voi lukea vain wc? Se olisi halpa remontti.

Ruumiinkulttuurille omistetuissa tiloissa, liikuntahalleissa ja urheilukentillä transihmisten ongelmat jatkuvat pukuhuoneiden ovilla. Tilattomuus korostuu, kun kohtaa toistuvasti paheksuntaa, huutelua ja suoranaista vihaa. Olisiko niin vaikeaa löytää yksi pukukoppi lisää? Surkein tilanne on uimahalleissa, joita transihmiset eivät pääse käyttämään lainkaan.

Voiko tämä olla totta? Pieni kyselykierros tuottaa karuja tuloksia, kyseessä on ikuisuusongelma, johon liittyviin kysymyksiin virkamiehet eivät aina vaivaudu edes vastaamaan. Uimahalleissa on jo ennestään tapana järjestää omia vuoroja erilaisille ryhmille. Voisivatko transihmiset saada edes oman hallivuoron pari kertaa viikossa, siihen saakka kunnes tilanne hoidetaan asianmukaisesti kuntoon?

Katriina Rosavaara