Ensimmäinen seksuaalivähemmistöjä käsittelevä museo
perustettiin Berliiniin. Schwules
Museum (Gay Museum) sai alkunsa kaupunginmuseon suositusta Eldorado-näyttelystä
(1984), joka oli ensimmäinen nykaikaista homoelämää tutkiva
näyttelykokonaisuus. Näyttelyä seurasi LGBT-aiheisiin perehtyneen säätiön
perustaminen ja museo avattiin Kreuzbergissa sijaitsevan homobaarin yläkertaan
1985. Vuonna 2009 museo sai ensimmäisen kerran rahoitusta julkisista varoista
ja ensi vuonna museo muuttaa suurempiin tiloihin Tiergartenin kaupunginosaan.
Museon kokoelma sisältää valokuvia, videoita,
elokuvia, äänitteitä, käsikirjoituksia, taideteoksia ja erilaisia painotuotteita
vuodesta 1896 tähän päivään. Kirjastossa voi tutustua yli kymmenentuhatta
nidettä käsittävään kokoelmaan. Uusissa museotiloissa kävijöille on tarjolla
myös kahvila, tapahtumia ja tutkijahuoneita arkistoihin perehtymistä varten.
Pietarin syrjivä homolaki tuli voimaan maaliskuun
alussa. Laissa kielletään kaikenlaisen "homoseksuaalisen propagandan"
levittämisen kaupungin alueella. Pietarin ylpeys, Eremitaasi,
on yksi mailman merkittävimmistä taidemuseoista. Mietin, että johtaako laki
mahdollisesti myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden tuotannon, tai
yksittäisten homoseksuaalisuutta käsittelevien teosten sensurointiin? Entä ne
teokset jotka nykyluennalla sisältävät homoseksuaalisia viitteitä? Entä
katsoja, joka viivähtää hetken kauemmin tällaisen teoksen edessä? Entä
kirjastot, taidekirjat joissa kuvataan näitä teoksia, tai kaunokirjallisuus
täynnään homohahmoja? Puhumattakaan musiikista, suurista säveltäjistä? Mitä
kulttuurista oikeastaan jää jäljelle?
Human Rights
Watch varoitti jo ennen lain voimaantuloa, että lakiteksti on niin
epämääräinen, että se voi johtaa jopa sateenkaarilipun kieltämiseen tai
homomyönteisellä logolla varustetun t-paidan käyttökieltoon. Ensimmäiset pidätykset tehtiinkin jo huhtikuussa, kun
kaksi henkilöä otettiin kiinni kadulta heidän kannettuaan kylttiä, jossa luki
“Homoseksuaalisuus on normaalia“. Pop-tähti Madonnaa vastaan nostettiin syyte
hänen konsertoituaan kaupungissa elokuussa. Homoyhteisöä ja Pussy Riot-yhtyettä
performanssillaan tukeneelta Madonnalta vaadittiin 10 miljoonan dollarin
korvausta lain rikkomisesta, eilen syytteet kuitenkin hylättiin pietarilaisessa
oikeusistuimessa.
Pussy Riot-yhtye
huusi kirkossa, “Vapauden
aave taivaissa, Gay Pride kulkee kahleissa Siperiaan.” Punk-rukous
rohkeine kannanottoineen LHBTI-ihmisten puolesta vei yhtyeen jäsenet vankilaan.
Nyt heidät on kansainvälisistä vetoomuksista huolimatta siirretty vankileireille
Siperiaan ja Keski-Venäjälle. Myös monet venäläiset ovat sitä mieltä, että
yhtyeen jäsenten tuomiot ovat kohtuuttoman kovia. Naisten puolesta ovat
ihmisoikeusjärjestöjen lisäksi vedonneet monet taiteilijat. Syksyllä ilmestyneen Anna Ahmatova Fontankan talossa
-valokuvakirjan viimeisellä sivulla lukee "Free Pussy Riot". Teksti
on viesti kirjan tekijöiltä. Anna Ahmatova-museon johtajan mukaan Pussy Riot ei
olisi saanut hyväksyntää kirjailijalta. Anneli Heliö, Ahmatova-tutkija ja suomentaja, on toista mieltä. Hänen mukaansa Anna Ahmatova puolusti vainottuja, leireillä ja vankiloissa viruvia. Hänestä Anna Ahmatova oli uskovainen ja
ortodoksi, mutta koskaan hän ei ollut suvaitsematon. Itse ajattelen hyvin
samalla tavalla, mutta sillä ei mielestäni ole kovin paljon merkitystä, koska
emme saa koskaan oikeasti tietää, mitä Anna Ahmatova olisi Pussy Riot-yhtyeestä ja
heidän musiikistaan ajatellut.
On rohkeaa väittää tietävänsä, mitä
toinen ihminen ajattelee, ajatteli tai ajattelisi. Juuri siksi tarvitsemme
museoita, paikkoja joissa voidaan esittää esineitä, teoksia, arkistoja ja
dokumentteja, joiden pohjalta jokainen voi muodostaa itse oman käsityksensä. Tulkinnat
tapahtuvat aina ajassa jota eletään, huomenna voidaan jo ajatella toisin. Siksi ajassa
elävä museo ei tarjoa vain yhtä tulkintaa, vaan avaa erilaisia polkujen päitä,
joita seuraamalla voi oppia ymmärtämään toisia ihmisiä ja aikoja.
Moniäänisyyden varmistamiseksi museot voivat tehdä paljon, avata tilaa
vähemmistöille, kyseenalaistaa menneet käsitykset ja kysyä peruskysymykset aina
uudelleen. Miksi teemme mitä teemme ja mikä on tärkeää?
Suomen
ensimmäinen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiasta kertova näyttely,
Vaarin paketti ja sateenkaarinappi, järjestettiin vuonna 2005 Tampereella. Werstaalta
löytyy myös maamme ainoa LHBTIQ-museokokoelma, jota kartutetaan parhaillaan. Werstas
etsii kokoelmaansa esineitä, valokuvia ja kertomuksia. Tarinoita
järjestötoiminnasta, kuvia tapahtumista, tempauksista ja esityksistä. Museo
haluaa haastaa sateenkaarikansan tallentamaan omaa menneisyyttään ja
nykyisyyttään museon kokoelmiin. Tänä vuonna kuvia on kertynyt paljon, on
juhlittu useammat Pridet, osoitettu mieltä Pietarin homofobista lakia vastaan
ja Pussy Riotin puolesta. Taitaa olla aika kääriä tiedostot,
flierit, julisteet ja tallenteet pakettiin, ja lähettää ne sähköpostipakettina
tulevaisuuden Homomuseoon.
Katriina Rosavaara
Kiitos tilasta, tästä jatkaa Kulttuuria kaikille –blogin seuraava kirjoittaja.